Ajokortti ja ajelua

Kolmas kerta toden sanoo, eli en enää jankuta että en lupaa tehdä tätä säännöllisesti. Nyt sanon että päivitän epäsäännöllisen säännöllisesti!

Nyt kun USA:n hallinto sai itsensä jotenkuten auki, mä pystyin hakemaan mun sosiaaliturvatunnusta. Kun olin saanut sen numeron, varasin itselleni ajan ajokortin anomista varten. Olin viime maanantaita (28.10) edellisenä perjantaina käynyt hakemassa itselleni ”Driver’s Handbookin” eli kirjan USA:n liikennesäännöistä ja merkeistä. Mä kuvittelin, että prosessi menee seuraavallla tavalla: Ensin anotaan ajokorttia ja todennetaan mun alien-status täällä, jonka jälkeen voin varata ajan ajokortin kirjalliseen kokeeseen, jonka jälkeen voin varata ajan ajokokeelle. Mutta ei se ihan niin sitten mennytkään.

Kun olin näyttänyt kaikki paperit virkailijalle, hän ojensi mulle kirjallisen kokeen ja sanoi että tuo takasin kun olet valmis. Aha. Sanoin että en ole lukenut kirjaa esittelyä pidemmälle mutta siihen hän vain tokaisi että ei se mitään, tän voi uusia niin monta kertaa kuin vain haluaa. Selvä juttu, yritetään sitten onneani. Kirjallinen koe täällä on A4-paperilappu, jossa on 25 monivalintakysymystä, joista yksi on kuvakysymys. Suurin osa kysymyksistä oli melko lailla nippelitietoa ja kompia, joista mulla ei ollut mitään hajua kun en ollut lukenut sitä kirjaa. Tässä vaiheessa otin maalaisjärjen kauniiseen käteen ja vastasin sen mukaan mikä kuulosti hyvältä. Kun olin palautin kokeen ja virkailija oli tarkastanut sen niin tulos oli hylätty. Jäin yhdestä pisteestä kiinni kun sallittu raja on 5 väärin 25 kysymyksestä ja mulla oli 6 väärin.

Tästä sisuuntuneena päätin yrittää saman tien uudestaan. Jumankekka, jos se oli noin pienestä kiinni niin kyllä mun pitää se läpi saada. Toisen kokeen kysymykset oli hieman erilaisempia. Siellä oli monta, missä mun piti kääntää etäisyydet jaloista metreihin ja sitten päätellä siitä että mikä kuulostaa järkevälta, ja muutama missä piti tietää kuinka koulubussien kanssa pitää toimia. Suomessa ei ole koulubusseja ja en edelleenkään ollut lukenut sitä kirjaa, joten järjellä ja enttententtenillä valitsin vastaukset. Tällä kertaa oli parempi onni matkassa sillä nyt tulos oli 3/25 eli läpäisin kirjallisen kokeen. Wuhuu!

Koska DMV:lle ei riittänyt että mun kaikki dokumentit oli kunnossa, niiden piti ottaa niistä kopiot ja lähettää ne niiden pääkonttoriin, jotta he voivat vahvistaa mun alien-statuksen. Eli taas jouduin odottamaan, että saan edes väliaikaisen lapun jolla voin mennä ajokokeeseen. Huoh. Sen saamisessa ei onneksi mennyt kolmea päivää kauempaa, joten palasin DMV:lle perjantaina jo toistamiseen saman viikon aikana. Tällä kertaa testattiin vain mun näköni, otettiin sormenjäljet, kuva ja (taas) kopiot mun papereista. Mutta se kannatti, sillä nyt sain lapun jonka kanssa voin mennä ajokokeeseen!

Oon aikaisemmin maininnut, että olen töissä kaikkia huomattavasti nuorempi. Tämä on johtanut siihen, että musta on epävirallisesti tehty puljun IT-tyyppi, joka huudetaan apuun kun tietokone/ohjelmat eivät toimi. Yhtenä päivänä mun piti tarkistaa että kaikkien tietokoneiden virustorjuntaohjelmat on ajan tasalla, toisena opetin Excelin käyttöä ja kolmantena tutustutin työkaverit Google Street Viewn ihmeelliseen maailmaan. Minä, teknologian epäsuosituin ihmelapsi, joka aina huutaa muiden apua kun en osaa käyttää mitään. Maailmankirjat on todellakin menneet sekaisin.

Perjantaina sain ensimmäisen maistiaisen Denverin oikeasta työmatkaruuhkasta. Iz käy aina perjantaisin pelaamassa sisä-beach lenttistä Broomfieldissä, joka on sellaiset 40 km meidän työpaikalta luoteeseen. Koska kaikkialla on aina tietöitä, oli tiet sinne aivan tukossa kun viiden aikaan lähdettiin ajamaan sinne. Mulla ei myöskään ole autossa navigaattoria, joten kirjoitin lapulle ylös että mitkä exitit mun pitää ottaa ja ”kun näät ison valkoisen urheiluhallin, ota toinen exit” – ohjeet. Paikan nimi oli Sport Oasis, joka on vanha varastohalli, missä on vielä lastauslaiturit ja kaikki näkyvissä. Iz tunsi joka ikisen ihmisen siellä, joten sain paljon uusia tuttavuuksia joidenka nimiä en muista. Moni oli vielä samalla alalla, joten sisäpiirivitseiltä ei voinut välttyä.

Vaikka paikan tunnelma on rento, pelaamisen idea on siinä että siellä on yhteensä kolme divisioonaa paremmuusjärjestyksessä ja kaikkien joukkueiden jäsenet on päätetty kahdeksaksi viikoksi eteenpäin. Sen jälkeen voi jatkaa samalla joukkueella tai muodostaa uuden ja ilmoittautua uudestaan sarjaan. Pelipäivät on joka viikko sama, tosin peliaika vaihtelee iltakuuden ja kymmenen välillä. Jos haluaa mennä pelaamaan vain huvikseen, sinne voi mennä vain ennen kuutta tai kymmenen jälkeen, ja ne ei kovin suosittuja aikoja ole.

Olen huomannut että mä olen vaarallinen liikenteessä aina kun mun pitää ajaa vuoria kohti. Suomessa ei ole vuoria mitä tuijotella ja täällä ne on vielä niin lähellä että en vaan saa katsetta irti niistä. En ole vielä sisäistänyt että mä oikeesti asun täällä ja voin nähdä ne joka ikinen päivä, joten yritän aina painaa mieleen tän maiseman vaikka ei tarvitsisi. Tämä tuli taas esille tänään kun ajoin ensimmäistä kertaa Denverin keskustaan tapaamaan Gabbya (Sarahin vanha lukiokaveri, joka muutti Denveriin pari vuotta sitten). Hän ehdotti että käydään kahvilla Denver Bicycle Cafessa (http://www.denverbicyclecafe.com/featured-products), joka todella persoonallinen kahvila jonka sisällä toimii pyöräkorjaamo. En huomannut ottaa kuvia, mutta sinne menen varmasti uudestaan. Tuli melkein ikävä opiskeluaikoja kun siellä näkyi paljon ihmisiä koulukirjojen ja kahvin kanssa J Mutta onneksi vain melkein. Toinen syy miksi pidin tästä paikasta oli että erittäin ison pannullisen teetä sai 3 dollarilla.

Gabby valmistui arkkitehdiksi samasta koulusta San Luis Obispossa, jossa kaikki mun muutkin kaverit opiskeli / opiskelee.  Sarahin sanat sanasta sanaan ”I think you two will hit it off really well because you are both practical”. Okei, tästä tulee mielenkiintoista. Sarah oli aivan oikeassa, sillä meillä riitti juttua parin tunnin verran ja sovittiin heti että tavataan seuraavan kerran kun saan oman auton. Gabby ja hänen poikakaverinsa Steven on ulkoilmaihmisiä, joten hän lupasi viedä mut lumilautailemaan ja kiipeämään ”the fourteeneers” eli yli 14,000 jalan / 4,2 kilometrin korkeudessa olevia vuoria Coloradossa. Eli tekemistä tulee riittämään tänä talvena!