Vihdoinkin niitä kuvia

Sanoin viimeksi että päivittämisestä ei tule tapaa ja pysyn siinä vieläkin. Tämä on vain poikkeus sääntöön.

Tälläista täällä 4.10

Perjantaina Thomas kyyditsi mua viimeistä kertaa kun vei mut hakemaan vuokra-autoa. DSV:llä on oma sopimus yhden vuokra-autofirman kanssa, minkä ansiosta työntekijät saa alennuksen autoa vuokratessa ja ne sai myöskin poistettua ”nuoren autoilijan”-lisän, mikä on kuulemma aika kallis. Mä olin vaan onnellinen että pääsin liikkumaan muualle kuin Walmartiin!

Thomasin autosta puhkesi kumi heti kun lähdettiin liikkeelle ja jouduin suunnistamaan yksin sosiaalivirastoon hakemaan sosiaaliturvatunnusta. Onneksi Google Maps ja Street View on keksitty… Hermoilin edellisenä iltana (mä KUOLEN jos joudun ajamaan autoa täällä! – tyylillä), mutta unohdin kaiken heti kun pääsin ratin taakse ja ajamaan. Tiet on täällä niin paljon leveämpiä kuin Suomessa ja opasteet selkeitä, joten niin kauan kuin tiedän minne olen menossa – tässä kohtaa Google Street View tulee kuvaan -  ajaminen on oikeastaan aika 

mukavaa.                                                                                  

Kun astuin ovesta sisään sosiaalivirastolla, mua vastassa miljoonan ihmisen jono. Melkein käännyin kannoillani takaisin, mutta onneksi menin peremmälle. Siellä oli sellainen vuoronumero-systeemi, johon näpyteltiin että millä asialla sinne tulee ja sen perusteella annettiin kirjain ja numero. Mun kirjaimen kohdalla ei ollut niin suurta jonoa ja loppujen lopuksi odotin siellä vain tunnin. Itse tunnuksen hakeminen kesti viitisen minuuttia ja se oli siinä. Pääsin siis vielä pariksi tunniksi töihin. Ai että sitä tunnetta kun sai itse päättää koska halusi lähteä kotiin!

Lauantaina CenturyLink sain vihdoinkin mun netin toimiin, wuhuu! Ikea toi myös puolet mun tavaroistani ja oli siinä pojilla ihmettelemistä kun autoin kantamaan niitä mun asuntooni. Kuten sanoin aikaisemmin, ilmeisesti naiset ei ihan hirveästi tee ”miesten” töitä. Työkaveri Lisa oli kutsunut mut heille illanistujaisiin, jossa tapasin taas niin paljon ihmisiä että en muista yhdenkään heistä nimiä. Todella monella oli myös lapset mukana, jotka kysyi innoissaan että kuinka Suomessa juhlitaan kiitospäivää. Yritin hienovaraisesti selittää että meillä ei sitä juhlita.. Lisan nuorin tytär, 1.5 wee Brooklyn tykkäsi kovasti kiivetä mun syliini mikä huvitti Lisaa ja hänen miestään Timiä suuresti. Iz oli edellisenä viikolla tartuttanut puolet toimistosta flunssallaan joten sanoin kiitos ja näkemiin jo parin tunnin päästä.

Sunnuntaina kohtasin suurimman tähän astisen haasteeni: Ajoin Denveriin! Otter (eräs hyvistä kavereistani Kaliforniasta) tutustutti minut lapsuudenkaveriinsa Joehen, joka lupasi viedä minut patikkaretkelle. Patikkaretki kuulostaa erittäin huonolta suomennokselta sanalle hiking, mutta en nyt parempaakaan keksi. Pääsin hänen luokseen ehjin nahoin paperilappunen kädessä, johon olin kirjoittanut ajo-ohjeet. Erittäin turvallista.

Joe vei minut Boulderiin, joka on pieni kaupunki Denveristä pohjoiseen josta pääsee suoraan vuorille. Olin valmis jo kuolemaan kun päästiin vaellusreitin juurelle, sillä lähtökohta oli jossain 2000 km korkeudessa ja hienoinen nuha ei hirveästi auttanut hengittämisen kanssa. Meillä meni ehkä sellaiset puolitoista tuntia että päästiin haluamallemme korkeudelle ja kyllä sieltä aika hienot näkymät oli. Meillä oli hieman huonoa tuuria sään kanssa, sillä sunnuntai oli viikon ainoa sateinen päivä, mutta näki sieltä silti aika pitkälle. Se hyvä puoli oli että ei ainakaan ollut liian kuuma eikä mun suomalainen ihoni päässyt palamaan.

Takaisin tullessa rupesi vihdoinkin satamaan kunnolla ja sehän vasta mielenkiintoista olikin. Ensin tuli vettä. Sitten räntää. Taas vettä. Sitten jäätynyttä vettä (ei tuntunut kivalta) ja loppujen lopuksi pysytti ihan kunnolla lunta. Kaikki tämä 45 minuutin sisällä ja takaisin autolle päästessä oltiin molemmat aika märkiä ja kylmissään, vaikka molemmilla oli sadetakit ja kengät päällä. Mutta hauskaa oli eikä tilanteen absurdisuudelle nauramisesta tullut loppua :) Joe oli luvannut seikkailun ja sitä se retki todellakin oli! Takaisin päästessä juotiin vielä kupit teetä ja voin rehellisesti sanoa että tee ei ole koskaan maistunut niin hyvälle.

Paluumatka takaisin oli hieman jännittävämpi sillä ilmeisesti sunnuntai-ruuhka on aika yleinen täällä ja saatoin antaa aihetta pariin tööttäykseen. Auto päätti myös olla kiukkuinen ja ilmoitti että mun oikean eturenkaan ilmanpaine on matalalla. Kiitos tästä!

Ilmeisesti mun olisi myös pitänyt myös pitää suurempaa ääntä mun synttäreistäni, koska maanantaina työkaverit oli melkein vihaisia kun en ollut maininnut niistä mitään. Iz ja Thomas uskaltautuivat tulemaan mun kyytiini ja veivät mut huoltoasemalle täyttämään renkaisiin ilmaa. Mun ajotyylini sai molemmilta hyväksynnän (äiti, tää kommentti oli omistettu sulle) eli en siis ole aivan toivoton kuski. Iz ja Thomas vei mut samalla reissulla synttäriluonaalle vietnamilaiseen ravintolaan, missä mulle tilattiin iiiiiiiiso lautasellinen kuumaa keittoa koska olin flunssassa. En maistanut siitä oikeastaan mitään mutta kuuma keitto oli niin täydellistä lääkettä sen hetkiseen olotilaani. Lounaan toinen tarkoitus oli ilmeisesti saada mut heidän lempitiiminsä Dallas Cowboysin leipiin mutta Lisa on paikallisen joukkueen Broncosin fani ja hän on taas kosiskellut mua niiden leiriin. Vielä olen hieman kahden vaiheilla, joten päätän sen perusteella kuka lahjoo mua paremmin.

Tällä viikolla sain myös viimeinkin loput kalusteet! Toimiston miehet olisi varmaan menneet sanattomiksi jos olisivat nähneet kuinka kokosin (ihan itse, ihan yksin) itselleni sängyn ja sohvan. Nyt tämä paikka alkaa näyttämään jopa hieman kodilta ja ai että sitä tunnetta kun sai nukkua oikeassa sängyssä ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Kuvat on otettu ennen huonekaluja, joten näette kuinka tyhjää täällä oli. Alla on muitakin kuvia matkan varrelta.

"Taloyhtiön" nimi

Tämä kuva on omistettu Joonakselle!

Koska en ole suunnitellut meneväni takaisin Suomeen jouluksi, Sarah ja hänen vanhempansa päättivät että tulen heidän luokseen Kaliforniaan. Sain töistä koko jouluviikon vapaaksi ja ostin jo lentoliput Denver – Santa Ana välille 22-29.12. Tästä tulee siis ensimmäinen jouluni palmujen alla! Hieman erilaisempi kuin viime vuoden paukkupakkaset ja metrin lumikinokset mutta yhtä innoissani odotan tätäkin J